Perustajan diskografia

Miksi tein nämä biisit?

Kaikilla biiseillä, jotka olen tehnyt, niin on taustalla joku tarina, ja nyt haluan jakaa ne tarinat teidän kanssanne. Kaikki biisini löytyvät Spotifyn lisäksi myös esimerkiksi YouTubesta ja kymmenistä muista palveluista, joten niitä on helppo kuunnella, vaikka treeneissä, lenkillä, mökillä tai sitten ihan missä vaan.


Moijala

Olin CP-liiton kurssilla Moijalassa, ja oltiin saunassa, niin eräs kurssilainen pyysi minua tekemään kappaleen yllätykseksi hänen elämänkumppanilleen heidän häihin…


Nanna anna nannaa

Nanna anna nannaa -kappale syntyi vain siitä, että sanat vain strimmaa niin hyvin…


Zör Zör

Zör Zör -kappale syntyi silleen, että rupesin kirjoittaa paskaa kommunikointiohjelmaani, kun oli tylsää, niin siitähän tuli vahingossa kesäbiisi.


Kasvissyöjä leijonat

Kasvissyöjä leijonat -kappale valmistui päivässä, kun Suomi voitti maailmanmestaruuden vuonna 2019.

Hain tällä ”kasvisruokakin on ihan ok” -ajattelua, mutta ei ole toiminut kovin hyvin.


Ei voi

Ei voi -kappale kertoo luottamuspulasta ihmisiä kohtaan, koska aina meiltä vammaisilta kielletään kaikki, mutta silti aina pitää luottaa kaikkiin.

Tämä ns. levy-yhtiö projekti on niin uudenlainen, että välillä en tiedä itsekkään, mitä tästä tulee vai tuleeko yhtään mitään.


Vittu

Vittu kappale kertoo elämästäni radikaalisti ja kerran rupesi vituttaa oikein kunnolla, niin silloin syntyi tämä kappale.


Kuka minut ottaa kuka minut huolii

Kuka minut ottaa kuka minut huolii -kappale sai alkunsa linja-autossa, kun siellä ei voinut tehdä muuta kuin istua ja ajatella.

Minua rupesi surettamaan se, että kadulla te näette meissä vammaisissa vain sen vammaisen puolen ja jota vielä meidän vanhempamme ruokkivat omalla käytöksellään vielä lisää.


Hoitovirhe

Halusin tuoda vähän julki hoitolaitoksien elämää, joka on todella mielenkiintoista, kun välillä saa pelätä, että pääsee hengestä jonkun toimesta.

Yleensä hoitolaitoksien imago on hyvin huoliteltu, mutta kun on asunut siellä, niin kaapeista rupeaa tippumaan luurankoja ja eikä sitten enää pääsekään pois sieltä.


8 7 6 7

Tämä on taas hieman villimpi biisi, ja itse asiassa sain idean tähän kappaleeseen jo edesmenneeltäni kaveriltani, joka aina hoki 8 7 6 7 ruotsiksi.


Tää o niin vitun siistii

Haluaisin tehdä biisin, joka kertoo ennakkoluuloista tätä projektiani kohtaan. Teinpä ihan mitä tahansa tai en sitten yhtään mitään, niin aina vaan haukutaan. Niin eipä jaksa enää kiinnostaa muiden mielipiteet.


Violettei seteleit

Violettei seteleit -kappale tuo ”entä sitten jos” ajattelua. Koska mites sitten, jos siitä kaltoinkohdellusta vammaisesta tulisi upporikas yht’äkkiä? -Niin, voisi olla että teillä terveillä olisi sitten paskat housuissa. Joten miettikää tätä ennenkuin touhuatte mitä touhuatte.


Nähtävyksii

Kesällä ajelin kaduilla avustajani kanssa ja ohi ajavat autojen kuljettajat töllistelivät minua. Mutta en ymmärrä, että mikä meissä vammaisissa on niin ihmeellistä?

Jos sinua ihmetyttää joku asia meissä vammaisissa, niin meiltä voi tulla kysymään sitä ihan suoraan ja emmekä suutu siitä, mutta töllötyksestä me kyllä suutumme.


Soten paperisotaa ja byrokratiaa

Sote…Hoh-hoijaa… Sotea on valmisteltu jo kymmenen vuotta ja eikä valmista ole tullut. Mutta turhia papereita, jotka vaan saastuttavat ilmastoa, niin niitä on tullut kyllä.

Mitä Sote parantaa oikein? En tiedä, että tietävätkö ne edes itsekkään sitä.


Kesäkissa

Tein Kesäkissa kappaleen siksi, kun halusin näyttää teille, että vammaisistakin löytyy K-18 puolikin, vaikka me ollaan aina niin ”kilttejä”.

Meillä vammaisilla ei saisi olla minkäänlaisia mielihaluja mihinkään suuntaan. Mutta minä teen just sitä, mikä minua huvittaa milloinkin ja kannustan muitakin vammaisia tekemään samoin.


Naimisiin tai psykiatrisell

Tämän kappaleen taustatarinaa on hieman kiusallista kertoa, koska tähän liittyy yksi tyttö, jonka kanssa ei valitettavasti tavattu missään deittipalvelussa. Mutta hän kyllä tietää tästä kappaleesta, ja otti tämän tapansa mukaan huumorilla, kuten ajattelinkin.

Pelkäsin toki, että hän suuttuu tästä kappaleesta ja katoaa.


Aivottomii apinoit

Tämä biisi syntyi siitä, kun minua rupesi ärsyttämään se, että miten te terveet kohtelette meitä vammaisia. Harvasa päivä jossain uutisissa lukee, että kuinka joku on tehnyt jotain, joka on epäsopivaa aina jonkun mielestä aina jollekin.

Välillä tuntuu myös sille, että pyörätuoli on este kavereiden saamiselle, koska varmaan ajatellaan, että vammaiset ovat samanlainen vähemmistö kuin esimerkiksi homot tai lesbot. Mutta miksi kaikki eivät voi olla kaikkien kavereita mistään riippumatta?


Mä oon

Tämä kappale kertoo siitä, että kun kävin vuonna 2018 lääkärissä, joka kielsi kaiken. Mutta enpä kuunnellut hänen lässytyksiään, vaan jatkoin näitä sekopäisiä touhujani, jotka näyttivät onnistuvan tällä kertaa.

Haluan kannustaa muita vammaisia olemaan kuuntelematta muita ja toteuttamaan sekopäisimmätkin ideansa.


Tylsää

Tylsää kappale ja kuvaa hyvin elämääni vuonna 2018, koska minulla ei ole ollut tänä vuonna yhtään kaveria, jonka kanssa olisi voinut lähteä jonnekin tai tehdä jotain. On pitänyt olla vaan kotona tai sitten päivätoiminnassa, jossa on aina tehty jotain…Boring…!?!? Ja ”kaverini” hilluvat jossain maailmalla, kiva?

Tämä oli ensimmäinen kappale, jonka sävelsin uudella löytämälläni musiikinteko-ohjelmallani.


Kielletty kiusaus

Kielletty kiusaus sai ideansa siitä, että kun minä ja monet muut erityisryhmiin kuuluvat olemme työsuhteessa omiin avustajiimme, mutta entä jos se työsuhde rupeaa muuttumaan jonkun muunlaiseksi? Tunteet pitäisi yrittää unohtaa tai ainakin piilottaa, mutta entä jos ei pysty?

Aloitin tämän kappaleen kirjoittamisen vuonna 2016, mutta sitten tuli vähän muita kiireitä ja sain sanoituksen lopulta valmiiksi vuonna 2018.

Tämänkin biisin sävellys piti uusia vielä myöhemmin.


Sätkyukko

Vuonna 2015 kesällä yhtenä päivänä olin ulkona ja oli tylsää, niin päätin kirjoittaa yhden Hip hop kappaleen, joka kertoo elämästäni ja miltä minusta tuntuu, että kuinka minua kohdellaan. Silloin en todellakaan vielä tiennyt, että miten saisin tekstin muutettua Hip hopiksi.

Saman vuoden talvena yksi tyyppi näytti minulle, että miten näitä biisejä voisi tehdä. Mutta musiikit olivat mitä oli, joten en pitänyt sitä silloin niin järkevänä tapana tehdä biisejä. Uusin tämän kappaleen sävellyksen, kun löysin sävellysohjelman.